lauantai 4. elokuuta 2007

Porno

Tapasin eräsä vanhaa ystävääni, joka on aina harrastanut erilaisia kinky-skenen asioita. Kun siinä sitten kapakassa keskusteltiin erilaisista keinoista ansaita rahaa, päädyin heittämään hänelle osapuilleen tälläisen tarjouksen:

Hanki kuumia nuoria malleja (tuttavani oli aiemmin illalla kehunut sellaisia tuntevansa, kun suunnittelimme erästä rahanansaitsemiseen liittymätöntä taideprojektia), suunnittele heille sopivia kuvausskenaarioita (oma mielikuvitukseni on tässäsuhteen varsin rajallinen), niin minä hoidan kuvaamisen, kaikki etsivät tahoillaan välityskanavia, ja tulot jaetaan solidaarisesti tasan kaikkien projektiin osallistuvien kesken.

Saa nahdä aktualisoituuko ehdotukseni, edes valokuviksi asti, saati rahavirroiksi. Toistaiseksi kuitenkin ensimmäinen keksimäni valokuvauskonsepti jolla voisi teoriassa olla kaupallista potentiaalia.

Voi olla vaan, etä tämäkin menee taideprojektiksi aikaa myöten: päädymme kuitenkin ottamaan jotain todella eksentrisiä taidekuvia, joitten myyminen on sitten äärimmäisen hankalaa.

No aika näyttää, parhaassa tapauksessa tässä olisi mahdollisuus molempiin; kauplallisesti vetävän säännöllisen kuvavirran tuottamiseen, ja laadukkaiden eroottissävyisten taidevalokuvien tuottamiseen.

Eihän tuossa mitään häviäkkään, ehkä tietyissä taiteen piireissä menettää uskottavuutensa jos leimautuu pornokuvaajaksi, ja arjen tasolla kai jotkut ihmiset pitävät vielä perverssien valokuvien ottamista jotenkin perverssinä.

Mutta kuten tiedätte, kumpikaan näistä huolenaiheista ei ole mitään todellisia huolenaiheita silloin kun tehdään mitävain rahasta.

Ei kommentteja: